Teksti päivitetty 31.5.2021
”Haasteelliset suunnittelukohteet oivaltavasti ja sydämellä.”
Suunnitteluprosessin aloittaa asiakas. Hän hahmottaa tarpeitaan pitkälle itse. Avustan kehitystyössä rakentamiseen ja lopputarkastukseen asti.
Olen mielestäni kiinteistöjen visionääri ja arkkitehtonisen ”jujun” löytäjä. Havainnollistan 3d-työskentelyn avulla idean asiakkaalle. Unelma syntyy, kun asiakas näkee rakennuskohteensa idean toteutuneen. Yhteinen kokemus uuden löytämisestä toistuu asiakkaiden kanssa.
Olen arvo- ja tyylikysymyksissä avoin, kuin Pablo Picasso tekemisestään: ”Lopputulos on tärkeintä”. Tämän johdosta ei ole vierasta seurata olevan ympäristön tyylilajia, sitä kunnioittaen; - tai lähteä visioimaan ennen näkemätöntä, uutta arkkitehtuuria tulevaisuuteen. Tavoitteeni on, että uuden rakentaminen tulee parantaa ympäristöä sekä teknisesti, toiminnallisesti kuin taiteellisesti. Haluan saada lopputulokseen myös inhimillisyyttä.
Onnistunut suunnittelutyö johtaa tilaratkaisuihin, jotka nostavat mielen arjen yläpuolelle, ja johtaa rakennukseen kaikki osapuolet tuntevat kiintymystä.
Energiasuunnittelu:
Rakennustekniikan kehitys otti huimia askeleita menneinä kolmen vuoden aikana (2017 - 2020):
(1) Rakennusten lämmityskulut nollattiin, EU:n mukaisesti;
(2) kehittyi talokohtainen viemäröinti; ja
(3) polttohautauksen sijaan saamme vainajan sirotettavaan muotoon ilman hiilidioksidin päästöjä.
Ympäristö puhdistuu.
Paimion Ekopuutarhakylässä nämä tulevat toteutumaan pilottihankkeina.
RATKAISU MOLEMPIIN ON RAKENNUSKUIVAIN.
-
1) Se pitää paksun, lähes nollaenergiatason,
lämmöneristyksen kosteusriskin poissa ja
2) viemäröinnissä kuivain kuivaa alipainevessan vähäisen huuhteluveden.
Kuivaus tapahtuu luonnon fysiikkaa käyttäen, mutta koneellisesti. Kuivain viilentää kostean ilman, jolloin vesi tiivistyy, mutta joutuu sen viemäriin. Fysiikka on kuivaimessa sama kuin sateen synnyssä. Kostea ilma viilennetään ja se muuttuu vedeksi.
1) LÄHES NOLLAENERGIATASON LÄMMÖNERISTYS MAHDOLLISTUU NÄIN KYLMISSÄ ILMASTOISSA Paksun lämmöneristeen kosteusriski poistetaan kuivaamalla se koneellisesti. Eristeen paksuudella ei ole kuivaimen avulla enää ylärajaa. Raja muodostuu nyt taloudessa.
Edut: -Rakennuksia ei tarvitse enää lämmittää. -Talon elinkaari nousee ns Ikikuori-talossa aina kuivana päättymättömäksi, kun sen sisä- ja ulkopinnat pidetään vesitiiviinä. -Huoneistossa on puhdas ylipaine, säätöasia.
Muita etuja: -Rinteessä rakennettaessa ulkoseinän puuristikot kestävät maanpaineen. -Polttohautauksen päästöjä ei enää synny. Keho muutetaan kuivuttuaan luontoon sirotettavaan muotoon, kuten polttohautauksessa luille tehtiin. -Ekologinen, puukuituinen lämmöneriste; muuttaa metsätalouden viisaaksi; ei enää polttopuun hiilidioksidin päästöjä. -Kuivana ikuinen (kun kuivain päivitetään elinkaariensa lopussa).
2)TALOKOHTAINEN VIEMÄRI ON UUTTA Voimme siirtyä talokohtaiseen viemäröintiin jakamalla jätevedet kolmeen osaan:
1. Mustiin alipaine-wc-vesiin, 2. harmaisiin suihkuvesiin yms. 3. Hulevesiin. Kaikki lasketaan puhtaina tontille, paitsi wc:n vesilukko, 0,6 L, laskee kuivaimen viemäriin. Wc:n musta jäte kompostoituu nopeasti (2 vrk) japanilaista menetelmää, poistoilman lämpöä ja happea käyttäen. Hajottajabakteerit nostavat edelleen kompostin lämpötilaa.
Edut ovat aikaisempaan vesivessaan nähden käänteentekeviä ja mullistavia:
-Talokohtaisessa viemärissä kaikki rakennuspaikat ovat näin käytettävissä. -Keittiön biojätteet häviävät siististi läpi vuoden. -Komposti käytetään maatalouteen. Sen virtsan fosfori loppuu kaivoksista 50 vuodessa. On aika alkaa harjoitella uutta maatalouden tapaa.
Paimio, 9-6-2021 Martti Kallinen, Arkkitehtuuri MJK
PUHDAS YMPÄRISTÖ Lue lisää